MARITZA NÚÑEZIN RUNOTUOTANTO

PhD. Dario A. Silva
Kriitikko
Tammikuu 2002

Taitelijanura

Kirjailija Maritza Núñez (syntynyt 1958 Limassa, Perussa) opiskeli kuoronjohtamista Moskovan Gnesinin musiikki-instituutissa vuodesta 1976 vuoteen 1986, jolloin hän sai Master of Arts -arvon. Myöhemmin hän opiskeli teatteria Helsingin teatterikorkeakoulussa ja Helsingin yliopistossa. Hän on asunut Helsingissä vuodesta 1986.

Suomessa, vuosien 1986-1994 aikana, Maritza Núñez johti neljää sekakuoroa ja perusti Candiris-lapsikuoron, levytti kolme CD:tä, johti kuoroa Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa, Espanjassa, Bulgariassa, Chilessä, Argentiinassa ja Uruguayssa, teki useita TV- ja radio-ohjelmia ja sai Pro-Musica –palkinnon 1993. Vuonna 1994 hän jätti musiikin ja on keskittynyt sen jälkeen täysin kirjalliseen työhön.

Maritza Núñez on julkaissut kahdeksan runoteosta, kolme näytelmää, yhden novellin, yhden kirjan kertomuksia sekä yksittäisiä runoja ja kertomuksia. Lisäksi hän on kirjoittanut muuta draamaa, neljä oopperalibrettoa, seitsemän kuunnelmadramatisointia ja laululyriikkaa. Hän on kääntänyt espanjaksi yksitoista suomalaista klassista ja modernia näytelmää.

Kalevi Aho, Timo-Juhani Kyllönen, Keiko Fujiie ja Alfonso Padilla ovat säveltäneet Maritza Núñezin teksteihin ja librettoihin. Hän on ohjannut näytelmiä Chilessä ja Perussa ja yhden kamarioopperan Japanissa. Hän on myös ohjannut radiokuunnelmia Limassa.

Hänen kirjallista tuotantoaan ovat ylistäneet tutkijat, kirjallisuuskriitikot ja arvostetut kirjailijat Suomessa, Ranskassa, Ruotsissa, Eestissä, Kanadassa, Japanissa, Kuubassa, Uruguayssa, Chilessä, Argentiinassa ja kotimaassaan Perussa. Monologi Vahatyttö sai loistavan vastaanoton Suomessa – missä sen ensiesitys oli 1995 – ja maissa, joissa se on esitetty ( Peru , Chile , Venezuela , Costa Rica ja Bolivia ).

Näytelmä Sunnuntai-illan unelmia sai vuonna 1999 tuomariston yksimielisellä päätöksellä María Teresa León –palkinnon, joka on espanjankielisen maailman merkittävin naisnäytelmäkirjailijoille myönnettävä palkinto. Teoksen ensiesitys oli Limassa Alianza Francesa –teatterissa elokuussa 2000, ja se esitettiin 45 kertaa. Euroopan kantaesitys oli Turun kaupunginteatterissa. Molemmat esitykset saivat yleisöltä ja alan lehdistöltä loistavan vastaanoton.

Runotuotanto

Maritza Núñezin runotuotanto käsittää tällä hetkellä viidentoista vuoden ajanjakson (1986-2001), ja se voitaisiin jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäiseen kuuluvat kaksi ensimmäistä teosta Pentagramas ebrios (1986) ja Calidoscopio Opus I (1987), toiseen Passio Secularis (1988) ja Creatura (joka on kirjoitettu 1993 ja julkaistu espanjaksi 1998) ja kolmanteen runokokoelmat Amor Vivus (1999), Nocturno (2000) ja le jardin secret (2001). Runoteos Kampopo (1999) on silta toisen ja kolmannen vaiheen välillä. Kaksi ensimmäistä vaihetta ovat etsimisen aikaa, ja ne johtavat Núñezin runouden kolmanteen vaiheeseen, jota leimaavat luja, kypsä tekniikka ja omaperäinen ilmaisuvoima.

Maritza Núñezin runoudessa on tunnusomaisia piirteitä, jotka tulevat esiin useissa runokokoelmissa ja myös hänen proosateoksissaan ja näytelmissään. Niitä ovat toistuvat viittaukset Raamattuun ja raamatullisiin aiheisiin sekä eri kulttuurien myytteihin, musiikin muotojen ja elementtien suora tai epäsuora käyttö, todellisen, epätodellisen ja surrealistisen dialektinen symbioosi. Hänen kirjallisen tuotantonsa suuria teemoja ovat pysyvät perusteemat: elämä, rakkaus, kuolema, aika ja tila. Etenkin rakkauden teemaa käsitellään lyyrisyydestä korostuneeseen, mutta aina hienostuneeseen sensuaalisuuteen saakka. Maritza Núñezin tuotannon huomiota herättäviä piirteitä on omaperäinen ajan ja tilan käsitteiden käyttö, mihin palaamme myöhemmin. Visuaalisesti kirjailija on ollut alusta saakka äärimmäisen tarkka runojen ulkoisesta kokonaisuudesta, jonka avulla hän antaa jokaiselle runolle sen täydellisen ymmärtämisen kannalta oleellisen rytmin, tilan, hiljaisuuden ja äänen.

Pentagramas ebrios , joka tutkii lasten maailmaa, on kirjoitettu yhdessä perulaisen ja latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden merkittävimpiin runoilijaääniin kuuluvan Carmen Luz Bejaranon kanssa, jolta on teoksessa kymmenen runoa. Maritza Núñezin kahdeksan runoa on suunniteltu lauluiksi, joihin säveltäjä Timo-Juhani Kyllönen teki musiikin vuonna 1986. Runoista kaksi on kehtolaulua ja muut ovat kuvia lasten jokapäiväisestä elämästä. Kolme runoa on kirjoitettu afroperulaiseen henkeen ( Danza negroide, Ña Panchita ja Negrita hija de la danza). Runoissa mainitaan soittimia (kitara, quijada , clarín , cajón ) 1 ja afroperulaisen musiikin lajeja ( son de diablillos , alcatraz ). Niissä on afroperulaiselle kansanrunoudelle ominaisia onomatopoeettisia leikittelyjä, jotka ovat laajemmin tunnettuja kuubalaisen Nicolás Guillénin runotuotannosta:

Cumbé cumbé cumbé

al ritmo del cajón

tú, trompito juguetón

te desplazas por la plaza

negrito cumbécumbé. 2

( Danza negroide )

Pon pon tolón

cajón y son,

pon pon guitarra,

cajón tolón. 3

( Ña Panchita )

Runoissa on myös sisäinen rytmi, joka houkuttelee liittämään niihin musiikin:

Negrita hija de la danza

cómo hechizas al pasar

cuando gritas:

Ea, doña!

Ea, ea!

Ea venga usté pa'cá! 4

( Negrita hija de la danza )

On kiinnostavaa huomata, että jo ensimmäisistä runoistaan saakka Maritza Núñez on halunnut eroon klassisesta runomitasta. Myöhemmissä runoteoksissa kirjailija karttaa myös loppusointua.

Kirjassa on Maritza Núñezin lyhyt kertomus ( Rameso ), jossa todellinen ja epätodellinen sulautuvat yhteen samalla tavalla kuin myöhemmin monologissa Vahatyttö (1994-1995). Pikkupoika Rameso tapaa toiselta planeetalta saapuneen olennon, joka vie hänet kotiinsa. Uudessa maailmassa toive toteutuu pelkän ajatuksen voimalla. He aikovat siirtyä lentäen paikasta toiseen, mutta Rameso epäilee, ettei se onnistu. Epäilys saa aikaan sen, että tuo kaunis todellisuus, joka oli hänen silmiensä edessä, haihtuu saman tien.

Toisen runokokoelman – Calidoscopio Opus I – tekijäksi on merkitty Gilda Maritza Núñez, joka on kirjailijan virallinen nimi, mutta jota hän ei käytä myöhemmin. Kirjan nimi kertoo, että kyseessä on teemoiltaan varsin vaihteleva kokoelma runoutta ja runomaista proosaa. Jälleen kerran muutamien tekstien nimet viittaavat musiikkiin ( Pas de deux, Barcarola, Danza, Divertissement) ja Raamattuun ( Credo) . Tässä kirjassa ajan ja tilan ongelma ilmestyy Maritza Núñezin tematiikkaan ensimmäistä kertaa. Ajan voi pysäyttää, kuten runossa Fantasmas : ”Suljetaan ikkunat ettei aika pääse sisään”, tai ainakin voi yrittää:

Pyyhitään kaikki eilinen

kaikki huominen

hetki

hetki ilman kelloja

ilman paikkaa

ilman muistoja

(Suom. Sanna Pernu)

Mutta aika ei anna periksi: ”Lipas johon olimme vanginneet ajan / on mennyt rikki”, ja samoin säkeessä: ”aika on tunkeutunut ihoomme”.

Lyhyt kertomus Monólogo de la Muerte (Kuoleman monologi) ilmestyy myöhemmin kirjassa Jeux ja muita kertomuksia (2001) nimellä Da Capo. Tässä tekstissä kirjailijan aikakäsitys tulee esille selvästi: aika ei ole suora viiva vaan se kulkee ympyrää, jossa menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden välillä ei ole aukkoja – nuo kolme ajan tilaa tapahtuvat yhtä aikaa tai osasina, niiden järjestys muuttuu ja aika kulkee moneen suuntaan. Mies veti pistoolin esiin kello 7.13 ja laukaisi kello 7.14. Toinen mies lähestyy kello 7.12 ja kauhistuu nähdessään, että mies joka makaa kuolleena on hän itse. Hänellä on kaksi minuuttia aikaa estää itsemurha. Mutta hän ei kykene siihen. Kello 7.13 hän vetää esiin pistoolin ja…

Aikaa säätelevät sen omat sisäiset lait, ja se toimii tarinoiden henkilöistä riippumatta. Mutta myös kertomuksen näyttelijät voivat manipuloida, pirstoa ja muuttaa aikaa, niin kuin yllä mainitussa kertomuksessa Monólogo de la Muerte . Aika on ääretön ja ikuinen, mutta samalla hetkellinen: se on tuomittu katoamaan, haihtumaan. Aika ei ole mitään uniikkia, yhtenäistä, vaan siinä on mikroaikoja, joilla on oma elämänsä. Sen vuoksi aika voidaan jakaa moneen aikaan, ja se voi kulkea taaksepäin seuraamalla omia jälkiään. Aika on ei-ajan tila.

Tila ilmenee todellisen ja epätodellisen tilan tai todellisten ja epätodellisten maailmojen samanaikaisuutena. Tila kytkeytyy aikaan monella tavalla: välillä se etenee samansuuntaisesti, välillä päinvastaisiin suuntiin. Tila yhdistää ajan tavoin ikuisen ja pysyvän ohimenevään ja hetkelliseen, siihen mikä on määrätty katoamaan. Tila on käsin kosketeltavissa ja koskettelemattomissa, se samanaikaisesti on ja ei ole.

Maritza Núñezin runouden toinen lyhyt vaihe alkaa teoksella Passio Secularis (suomennokset Matti Rossi), joka on kirjoitettu Kanarian saarilla, Las Palmasissa, tammikuussa 1988. Teos muistuttaa rakenteeltaan musiikkikappaletta, sillä se alkaa lyhyellä alkusoitolla ja päättyy loppusoittoon. Uusi piirre Maritza Núñezin runoudessa, tässä runokokoelmassa, on toiston käyttö, joka lisää voimakasta rytmiikan ja musiikin tunnetta.

Ristiinnaulitse!

otat vettä

peset kätesi

ja vesi

muuttuu vereksi

kavahdat

mutta sinulta pääsee

huuto

Pilatus

Ristiinnaulitse!

sinä vääntelehdit

Ristiinnaulitse!

sinä vääntelehdit

Pilatus

sinä vääntelehdit

sinä antaudut

viet hänet niille!

Toistolla voi leikkiä niin kuin musiikkikappaleessa vaihtamalla elementtien järjestystä, jotta saadaan aikaan uusia merkityksiä, niin kuin käy ilmi alku- ja loppusoiton lyhyistä säkeistä:

Preludi

JUUDAS ISKARIOT

kellonviisarit pyörivät pilkkaavat

ISKARIOT SINUN SILMIISI

heittävät JUUDAS

ajan kuvan

PIIRTÄVÄT HISTORIAA

– – –

Postludium

PIIRTÄVÄT HISTORIAA

pyörivät pilkkaavat

ISKARIOT SINUN SILMIISI

ajan kuvan

JUUDAS heittävät

kellonviisarit

JUUDAS ISKARIOT

Runolle voisi tavallaan antaa nimeksi Kristuksen kärsimys Juudaksen mukaan. Teoksessa tarkastellaan Juudaksen hahmoa toisesta näkökulmasta: ilman Juudasta Kristus ei olisi suorittanut ihmiskunnan pelastajan tehtäväänsä. Tämä on ilmaistu selvästi keskusrunon loppusäkeistössä:

MINÄ USKON JUUDAKSEEN KAIKKIVALTIAASEEN

JUMALAN JA MAAN LUOJAAN

Kristus kiipeää vuorta

Sisyfos

MINÄ USKON KRISTUS SISYFOKSEEN

JUMALAN POIKAAN

Öljymäki

Sisyfos

Minä uskon Juudakseen

Jumalan Poikaan

Ihmiseen

MINÄ USKON ISÄÄN JUMALAAN KAIKKIVALTIAASEEN

Creatura -runokokoelman (1993, suomennokset Pentti Saaritsa) ympärille kirjailija kirjoitti puolentoista tunnin mittaisen näytöksen, jossa yhdistyivät runous, musiikki, tanssi ja näytelmä ja joka esitettiin Helsingissä 1993 yli 40 taiteilijan voimin.

Teos liikkuu elämän, kuoleman ja rakkauden teemoissa, jotka nähdään kehää kiertävinä, toistuvina, universaaleina prosesseina. Rakkauden käsite ei liity ainoastaan elämään vaan myös kuolemaan. Kuolema on rakkauden sublimaatio ja myös itse elämän edellytys. Elämää ei ole ilman kuolemaa; kuolema on sekä loppu että alku. Rakkaus ajelehtii ikuisesti ihmisen poissaolossa ja johtaa aina ennemmin tai myöhemmin siihen, että ihmiset eksyvät toisistaan. Rakkaus on tila, jossa rakastavaisten kokemukset muuttuvat ikuisiksi, mutta johon liittyy samalla rakkauden hetkellisyys. Rakkaustarinassa on aina alku ja loppu. Rakkauden, elämän ja kuoleman dialektiikka on ilmaistu eräässä kirjailijan lauseessa: ”Rakastaa on kuolla uudestaan.”

Runokokoelmassa on ei-eurooppalaisten kulttuurien jumalia ja mytologisia hahmoja: Nooa, Aadam, Eeva, Lucifer, Osiris, Olodumare, Oduduwa, Aje, Oranian.

Creatura on Maritza Núñezin kenties hermeettisin runoteos. Se alkaa runolla Herääminen:

korkea vuoksi

liukas aaltoilu

avautuminen

ja...

pimennys

vaihtuva kortti

liukoisten vajonneiden varjojen yhteys tässä violetissa hämärässä

Rakkauden hekumallisuus näyttäytyy runossa Bacchus:

Ryöppyävä rivous

vääjäämätön ja kirkas

pyökinlehtiläjiin hyljätty

humaltuneiden hitaiden hahmojen

keskustaan hakeutuva ura

Runoissa Kaaos ja Askeleet Taapäin on selkeää surrealistista kauneutta . Kokoelman loistavin runo – ja Maritza Núñezin koko tuotannon parhaimpia – on Misterio , kaunis ylistyslaulu äidille ja äitiydelle:

Nainen

annat muotojesi vajota tähtien vesiin

ja ruumiini on laiva jota sinua tuutivat

sylfidit keinuttavat

laiva joka kietoo siipiesi lyönnit kuun sineen

[– –] ja nyt vatsasi on laiva joka sulkee minut sisäänsä

sinun vatsasi on salojen puutarha

Ja mysteerin toisto:

(--) Ihmeellistä syntyä lukemattomia kertoja

(--) tuo voimaton putoaminen kohti rauhatonta aallokkoa

toistuminen ja nouseminen uudestaan

Pikkuruinen runokokoelma Kampopo (1999, suomennokset Sanna Pernu), joka tarkoittaa japanin kielessä voikukkaa, on kirjoitettu suurimmaksi osaksi haikun muotoon. Teoksessa on välähdyksiä tekijälle tärkeistä elinympäristöistä: Limasta (”Harmaa yksisarvinen / pilvimöhkäleet / Liman huhtikuu”), Helsingistä (”Helmisimpukka / maistelee kivikkoa / Pohjoisen yöt”), Kiotosta (”Kirsikkapuu, Temppeli / daaliat hiekalla / Kioto kukannuppu”), Andalusiasta (”Mustat kristallilasit / hedelmätarha piilossa / Koripullo”), sekä henkisistä (”Lumiaurinko / sukset taivaalla / Kuu juo!”) ja aineettomista tiloista (”Luumupuussa / perhosen leikki / Lumottu nainen”).

Kampopo on Maritza Núñezin runoudessa silta toisen ja kolmannen tyylillisen vaiheen välillä. Amor vivus, Nocturno ja le jardin secret muodostavat tavallaan trilogian: rakkauden trilogian. Amor vivus (1999, suomennokset Matti Rossi) sisältää seitsemän osaa, joissa on kaksikymmentäviisi väliin hyvin lyhyttä, väliin laajempaa runoa. Jokaisella osalla on motto, jossa leikitään rakkauden, tilan ja ajan käsitteillä. Ensimmäisen osan päähenkilönä on yksinäinen nainen, joka on yksin omasta tai toisten tahdosta:

Juon tilkan viiniä

hengästyttää

tämä raateleva yksinpuhelu

Kohtaaminen joka ei tapahtunut

Rakkaus on rajua taistelua kahden ihmisen välillä: ”Me olemme / kaksi eläintä / vastakkain / Haistellaan / suunnitellaan / leikit / ote otteelta”. Ja toisessa runossa: ”Sinä ja minä / kaksi skorpionia / parittelu / karnevaaliaika”.

Modernin naisen riippumattomuus tulee esille vuorossa olevan rakastetun mielivaltaisessa valinnassa: ”Eilen / kun heitin noppaa / ajattelin viitosta [--] Tänään tulee kuutonen / se et ole sinä”.

Kokoelman toisen osan näyttämönä on Lima , Liman Café Haiti ja (eräässä puhelinsoitossa Helsingistä) Liman sireenit ja pimeys. Haiti – yksi harvoista Limassa jäljellä olevista taiteilijoiden illanviettopaikoista – esiintyy usein kirjailijan teoksissa. Onko siellä mahdollisesti myös kirjoitettu jotkut hänen runoistaan?

Kestävää rakkaussuhdetta jäytää pakostakin arkielämän rutiini. Aika ajoin toistuvaa rituaalia on viskata menemään asunnon avaimet, tilata taksi ja lähteä kiireesti ja raivoisasti pakattu matkalaukku kädessä. Tuon kaiken vuoksi kokoelman kertojalle ”rakkaus on kadotettua ystävyyttä”.

Tekijä käsittelee kokoelmassa rakkautta eri näkökulmista sekä rakkaussuhteiden laatuja ja kertojia. Kahdessa runossa viitataan naispuoliseen rakastettuun. Runous on ennen kaikkea fiktiota, joten ensimmäinen persoona ei tarkoita välttämättä itse kirjailijaa; kertojaminä voi olla perhonen tai jopa esine. Prahan vanha keskusta luo kehykset sensuellille runolle: ”On luonnollista että suudellaan / Sirene / tässä kaltevan / ja pystysuoran / taivaan kaaoksessa / Sirene / sinä viet minut Eroksen syliin”.

Maritza Núñezin runoutta leimaa voimakas pyrkimys suppeaan ilmaisuun, ajatusten ja kuvien merkillepantavaan tiivistämiseen. Tästä on esimerkkinä kokoelman neljännen osan päättävä lyhyt runo:

On aika rakastaa

rakasta siis ylitse kaiken mikä on

On aika kuolla

lähde siis kuin et olisi rakastanut

On aika elää

elä siis kuin ei olisi Rakkautta ei Kuolemaa

Nocturno (2000, suomennokset Matti Rossi) on omistettu Federicolle/Georgelle/aikaan muovatuille , ja siinä on tiettyjen Chopinin valssien ja nokturnien tunnelmaa. Jos Amor vivuksessa rakkaus on vapaata, huoletonta nautintoa, Nocturnossa tulevat mukaan yksinäisyys, poissaolo, hiljaisuus ja suhteen katkeaminen: ”päivä valkenee / tunnen poissaolosi // kaukana / pilvien aallot / jotka keinuttivat unelmiamme // ruskea kuu / galaksien salaliitto / kahden tähden radat leikkaavat”. Tunnelma toistuu toisessa kohdassa: ”Häävuoteellani / kaipuun kietoma morsian aistin taas / viimeisen hyväilyn / kuoleman maun”. Yksinäisyys ja poissaolo ilmaistaan maantieteellisesti pohjoisen (Pohjoismaat, kylmyys, lumi, valkoinen meri) ja etelän ( Peru , lämpö, suuri valtameri) vastakkainasetteluna; sama vastakohtaisuus toistuu kokoelmassa le jardin secret.

Rakkaus on erityisen sensuellina läsnä myös kolmannessa runossa, jossa kertoja antautuu ikuiselle rakastetulleen, merelle: ”Riisu minut / levitä minut / pilvien ja aaltojen / häävuoteelle / Vetten Enkeli / uhraa minut // Että olisin vettä”. Mutta rakkaus nousee esiin myös suoremmin, lihallisemmin: ”Lennän / kohti suutasi / kun varpunen lähteelle”. Kirjailija tekee eroottisen matkan pitkin ihmisvartaloa: ”jalat levottomat omenapuut” ja ”hiukset rauhoittava köynnös”, samalla tavalla kuin jo Amor vivuksessa: ”Sinun huulesi / tulppaanin / terälehdet” ja ”Pakarat / kalliot joita vasten / aallot murtuvat vaahdoksi”. Kummassakin runossa huomaa, kuinka tapa lähestyä rakastetun vartaloa on miltei liturginen.

Chopin esiintyy monissa runoissa, joko niin että viitataan suoraan hänen henkilöönsä tai hänen taiteellisen sanomansa pysyvyyteen tai hänen työnsä synnyttämiin mielikuviin: ”Federico / sinun tuskaiset sormesi / riipivät / aamun autiutta”; ”Federico / sinun sormesi kutovat säveliä / ikuisuuden langoista”; ja vielä ”Nocturno / muistojen autiomaa”. Runossa Valssi nro 10 kertoja huutaa rakastetun kaipuutaan: ”Tuudita minua / saavun silmissäni / haaksirikkoisen väsymys // Älä kysy mitään / anna sormiesi keinuttaa minua / valssin tahtiin / sen / joka valaisi tiet”. Kokoelman päättää Valssi nro 7, jossa kirjailija kuvaa rakkauden juurettomuutta: ”joku kuulutti meille hyvästit // Käännän katseeni kohti tuntematonta // repäisen itseni irti / rakkaudesta / niinkuin eilen / tai / huomenna”.

Tilanpuutteen vuoksi runojen tarkkaa sijoittelua tekstissä on mahdoton jäljentää, vaikka se on erittäin tärkeä elementti Maritza Núñezin runoudessa; se ei ainoastaan luo tekstiin omintakeista rytmiä ja hengitystä, vaan antaa usein myös tilaisuuden rikkaalle, monitasoiselle lukukokemukselle.

le jardin secret'n (2001, suomennokset M. Rossi), Maritza Núñezin viimeksi julkaiseman runokokoelman, kahdestakymmenestä-kahdesta runosta yksitoista runoa ovat erittäin lyhyitä. Tämä ei ole sattumaa, vaan kuvastaa tekijän selvää pyrkimystä ulkoiseen minimaalisuuteen ja äärimmäisen suppeaan, mutta merkityksiltään rikkaaseen ilmaisuun. Yksi runo hipoo mystiikkaa: ”Meren / äärellä / tuli sulki meidät / ikuisuuden kehään”, toinen taas kertoo eron lihallisuudesta: ”Sinun silmäsi ihollani / sanovat hyvästi”. Kun saamme yhtäältä eteemme arvoituksellisen runon: ”Lumihiutaleet leijuvat / varjo / työntyy maisemaan joka ei palaa”, törmäämme toisaalta runoon, joka tuntuu jättävän jatkon lukijalle: ”Vene saapuu / horisontin syvyydestä”.

Poissaolo, yksinäisyys ja suhteen särkyminen nousevat esiin myös tässä runokokoelmassa: ”Huuleni maistuvat kaipaukselta / yöt täynnä sinua joka olet poissa (--) Miten koskevat / suudelmat / jotka jäivät antamatta”. Teoksen puolivälissä kertoja sanoo meille: ”Tartut minuun / kaukainen / magneetti”, ja myöhemmin: ”Tulen ulos / poissaolosi tyhjyyydestä”.

Ikuisuus ja aika, joka on pysähtynyt tai joka palaa kiertoliikkeenä, ovat esillä tässä runokokoelmassa. Toistoon perustuvaa leikkiä, joka näkyi jo teoksessa Passio Secularis , käytetään myös tässä, ja se toimii prologin ja codan tavoin, vaikka kirjailija ei niitä nimiä käytäkään: ”Sireenien polyfonia / katu / neonnaamio” muuttuu lopussa muotoon ”Katu / neonvalojen kontrapunkti”.

Laajemmissa runoissa ei ole ainoastaan Buenos Airesin ja tangon tunnelmaa, vaan myös Borgesin häilyvää todellisuutta ja Piazzollan aistillisuutta. ”Sijoiltaan mennyt aika / tässä Buenos Airesin kolkassa” luo kehykset maailmalle, joka on samalla sekä nostalginen, epätodellinen että sensuelli: ”Silloin tällöin / tulee ikävä / sinun harteitasi // Siinä tangossa / minun käteni pitävät niistä kiinni / tukikohta / avaruudessa silloin tällöin // Muisto / bandoneonin tuska”. Malena – joka viittaa selvästi tangon maailmaan – tulee esiin eroottisessa ympäristössä, joka tekee hänestä lihaa ja verta: ”Oi ruusunpunainen neito minun kieleni / laulujen Babylonia sinun navassasi / laskeutuu / uppoaa sinun salaisuuteesi / ja sen alkumeressä syntyy / helmi”.

Runokokoelman nostalgisesta sävystä huolimatta lopussa pilkahtaa toivonkipinä: ”Ruumiisi lämpö kietoo minut / niin kauan siitä kun vuoteeni / koki rakkauden ilot [--] Minun muotoni yhtyivät / sinun muotoihisi”. Ja jäähyväisruno:

Tuot minulle takaisin meren

Kiitetty olkoon Herra

On aaltoja

Kiitetty olkoon Herra

Aaltoja minun sielussani

Kiitetty olkoon Herra

Tämän lyhyen tutkielman kirjoitushetkellä (tammikuu 2002) Maritza Núñez valmistelee Turun kaupunginteatterin tilaaman musikaalin tekstiä. Paristakymmenestä jo valmiista laulusta useaa voidaan pitää le jardin secret'n hengen jatkumona eli Maritza Núñezin runotuotannon kolmannen vaiheen tyyliin kuuluvana. Kuten on jo käynyt ilmi, kirjailija elää hedelmällistä luomiskautta, joka sisältää niin runoutta, näytelmiä kuin proosaa. Niin kuin useat perulaiset tutkijat ja kirjailijat ovat todenneet, Maritza Núñez on jo ansainnut paikkansa paitsi oman sukupolvensa tärkeimpänä runoilijaäänenä, myös 1990-luvun perulaisen kirjallisuusmaailman yhtenä keskeisimmistä hahmoista.

1 Quijada 'aasinleuka', clarín 'lehmänsarvitorvi', cajón 'puulaatikko'

2 Suora käännös: Cumbé cumbé cumbé cumbé / laatikon rytmin mukaan / sinä, pieni leikkiva siimahyrrä /pieni neekeripoika, kuljet torilla cumbécumbé.

3 Suora käännös: Pon pon tolón / laatikko ja son / pon pon kitara / laatikko tolón.

4 Suora käännös: Neekerityttö, tanssin tytär / miten lumoat kävellessäsi / ja kun huudat: / Ea, doña! / Ea, ea! / Ea, tulkaa tänne!

Suomentanut Sanna Pernu

Synteesi 1/2003, s. 90-99

Maritza Núñezin tuotannosta on julkaistu Suomessa ja suomeksi seuraavat teokset:

— Passio Secularis -runokokoelma, suom. Matti Rossi, Kulttuurivihkot 1/1992.

— Olento -runokokoelma, suom. Pentti Saaritsa, Parnasso- 4/1994.

— Gabriela Mistral, vainen joka keksi oman elämänsä , monologi, suom. P. Saaritsa, 1995, Teatteri Jurkka ja Amici Instituti Iberoamericani Universitatis Helsingiensis r.y.

— Pimeyden valossa , monologi, suom. M. Rossi, 1999, Teatteri Jurkka ja Amici Instituti Iberoamericani Universitatis Helsingiensis r.y.

— Käärinliinoihin käärittyjen kapina -kertomukset, suom. Sanna Pernu, Synteesi 1/1999.

— Valo , Requiem , Älä tapa ja Tasoitus -kertomukset, suom. Sanna Penu, teoksessa Kassandra. Kertomuksia suomalaisuudesta , toim. Marita Muukkonen ja Tuula Sakaranaho. Helsinki : Kääntöpiiri.

— Amor vivus -runokokoelma, suom. M. Rossi, Helsinki : Lasipalatsi.

— Nocturno -runokokoelma, suom. M. Rossi, Helsinki : Lasipalatsi. (Ilmestyy syksyllä 2003.)

— le jardin secret -runokokoelma, suom. M. Rossi, Helsinki : Lasipalatsi. (Ilmestyy syksyllä 2003.)

Riisu minut

janoan jäsentesi värinää

kun ne sinetöivät muotoni

Iltaruskojen tuoksu

hengität iholleni yön

meri

Taivaan kupuun

hukutan ruumiini

annan sen vajota

vetten

pohjattomuuteen

Kotiloiden räjähdys

veistää meidän tarinamme

horisonttiin

Aallot tulevat

menevät

Meri valaisee

tulellaan

Riisu minut

levitä minut

pilvien ja aaltojen

häävuoteelle

Vetten Enkeli

uhraa minut

Että olisin vettä

( Nocturno -runokokoelmasta, suom. Matti Rossi)